Otsikko sen kertoo! Eli taas lähtee tästä kauhiat lörpöttelyt ja tarinoinnit tuosta meidän maailman mahtavimmasta haikista kautta aikojen (: Teksti on otettu suoraan Santikon päiväkirjasta, jonne se alunperin kirjoitettiin.
PERJANTAI
Saavuttiin Santikkoon kahden auton voimin puoli kuuden maissa perjantai- iltana. Pian oli rinkat pitkin lattioita ja pirtin täytti äänekäs puheen sorina. Aloitimme makuukammarin/ olohuoneen lämmittämisen (kaikki oli ihan jäässä) ja makuupaikoista tappelemisen.
Kaikki valmistautuivat fyysisesti ja henkisesti tulevaan valvomisurakkaan... tarkoituksena oli siis valvoa 24h putkeen. . Ruokana oli toscanan wokkia, joka oli btw erittäin hyvää :D Tytöt aloittivat paikkojen puunaamisen (pitkin päivää kylläkin) ja pojat ryntäsivät illemmalla saunomaan.
Myöhemmin valvomisen suhteen kaikki eteni ihan hyvin, kunnes Roosalla ja Saijalla (yllätys yllätys) alkoi silmäluomet lupsahdella viideltä aamuyöllä (tarkoitus oli valvoa kahdeksaan) . Silloin turvauduttiin vahvaan ja
pahaan makeaan kahviin ja musiikkiin. Lopputulos = kaksi ADHD blondia veivaamassa musiikin tahtiin. Teimme myös Roosan suunnittelemat hienot huiviholkit!
Noin. kahdeksan aikaan aamulla päästiin nukkumaan ja herätys oli 11 aikaan aamupäivällä, lauantaina.
LAUANTAI
Heräämisen jälkeen syötiin aamiainen ja lisää wokkia.
Jonin puhelin oli koko päivän (ja viikonlopun) kovassa käytössä, kun kaikki yrittivät päihittää toisensa fruit ninja- pelissä. Itse olin tehnyt ropian 650 (tai enemmänkin?) ennätyksen, mutta siinä hujakassa se kyllä rikkoontui moneen otteeseen. Piikki (=Mikael) pitää edelleen ennätystä yllä, 1078p. Koko päivä meni aikalailla nauraessa ja musiikkia kuunnellessa. Leivoimme pullaa (joista puolet kärähti) ja sen jälkeen lähdimme seikkailemaan ulos! Pukeuduimme lämpimästi ja lähdimme leikkimään myyriä, ja möyrimään, hankeen kuin myyrät. Roosa ja Joni leikkivät myyriä ja Mikael puolestaan Tarzania. Kukaan ei päässyt kuivin vaattein sisälle ja pian kattuparrut olivatkin täynnä märkiä ja valuvia vaatteita. Keittiö muuten savutti aluksi aika kivasti, mutta siitä selvittiin.
Illalla käytiin taas saunassa ja mentiin sitten nukkumaan kun alkoi oikeasti väsyttämään (:
SUNNUNTAI
Heräiltiin siinä 9 maissa ja syötiin 'englantilainen sydäri' aamupalaksi; pekonia, kananmunia paistettuna, puuroa ja lämpösiä voileipiä ♥ Roosa toimi Jonin kanssa kokkina. Sitten naisväki tiskasi ja siinä sivussa siivosimme tupaa, keittiötä, (hella, tiskipöytä, jääkaappi) pilkottiin puita ja lämmitimme vettä (=sulatimme lunta). Poikia, tai noh Jonia ja Piikkiä laiskotti kamalasti, huoh. Söimme ruoaksi perunamuusia, lihapullia ja pippurikastiketta. Roosa joutui jättämään haikin kesken muiden lomamenojen takia ja lähti kahden aikaan päivällä kotiin 8( ♥
Illanvietto jatkui leppoisasti musiikin parissa .
Pojat menivät jälleen illemmalla saunomaan ja tytöt jäivät sisälle köllöttelemään. Sitten pidettiin porukat kokoonnuttua levyraatia, joista ensimmäisen kierroksen voitti minä ja toisen Joni. Lasse ja Joni saunoivat niin kauan, että sisällä maannut porukka nukahti. Paistoivat kuulemma vielä takan hiilloksessa makkaraa...:D
MAANANTAI
Okei, noh ensinnäkin herääminen meni päin honkia aikataulujen suhteen. Vaikkei myöhään valvottukkaan, tuntui se herääminen 9 aikaan aamulla mahdottomalta. Ensimmäinen herätys suljettiin närkästyneenä ja unia jatkettiin. Toinen herätys ei auttanut sen enempää. JOTEN... lopullinen heräämisaika oli 11:45. Pieni järkytys siinä tuli, kun kolmen tunnin päästä täytyisi olla kamat kasassa ja paikat puunattuina. Katja tuli jelppimään heti 'aamusta' ja saatiin aikaiseksi maukas
aamupala lounas; tortilloja, karjalanpiirakoita, leipää ja jugurttia. Omnom ♥
Pienen ruokatauon jälkeen aloitettiin sitten se maanmahtava siivous urakka. Lasse riensi ensimmäisten joukossa hakemaan puit ja tytöt alkoittivat tiskaamisen. Puita tuli ainakin haettua tarpeeksi!
Saatiin Santikko siivottua ja kamat pakattua ja oltiin jopa aikataulussa! Kymmentä vaille 3 oltiiin kaikki pihalla Santikosta ja valmiina lähtemään kotiin (:
Haikki onnistui kaiken kaikkiaan vallan mainiosti ja kaikki meni hyvin!
KIITOS KAIKILLE KIVASTA HAIKISTA!!
S